Bokashiin sopivat ja epäsopivat asiat

Nyt ajattelin kertoa, mitä bokashiin kannattaa laittaa, minkä kanssa toimia varovaisemmin, ja mikä sinne ei kerta kaikkiaan sovi. Kävin tätä lyhyesti läpi aikaisemmin ja hieman myös muissakin postauksissa, mutta nyt vielä tarkemmin asiasta!

Tässä listaa bokashiin sopivista ja epäsopivista asioista. Sanoisin, että bokashiin sopii melkein kaikki samat asiat kuin biojätteeseen. Esimerkiksi salaattia tehtäessä kaikki vihannesten kuoret ja jämät on loistokamaa sinne. Tai perunamuusia tehtäessä perunankuoret täyttää astiaa nopeasti! Ja tietenkin hiilihydraattisten hedelmien kuoret on loistokamaa. Muutamissa lähteissä on muuten sanottu, että torjunta-ainejäämien takia saisi laittaa vain luomuhedelmiä, mutta Bokashitohtorilta luin, että bokashimikrobit osaavat vähentää torjunta-aineita. 

Puutarhajäte kuten lehti- ja ruohonleikkuujäte ja kasvien osat sopivat mainiosti bokashiin, mutta monivuotiset rikkaruohot kannattaa ensin kuivattaa auringossa, jotta ne eivät lähtisi kasvamaan myöhemmin kompostimullassa. Puutarhajätettä voi myös fermentoida erikseen!

Eläinperäisten tuotteiden kohdalla pitää kuitenkin olla vähän varovaisempi, vaikka toki bokashirouheen määrällä ja hiilihydraattien lisäämisellä voidaan vaikuttaa fermentoitumisen onnistumiseen. Hiilihydraatit ovat tärkeitä, niiden avulla maitohappobakteerit tekevät maitohappoa, joka pitää pH-arvon alhaisena bokashissa. Jos bokashissa on paljon eläinperäistä tuotetta, se voi myös jälkikäsittelyvaiheessa houkutella paljon jyrsijöitä, lintuja ja erilaisia hyönteisiä apajille, ja ainakaan kaupunkiympäristössä se ei ole hyvä juttu. Kannattaa suojata multatehdas hyvin, vaikka siellä olisi vain kasviperäistä bokashia. Kompostointimääräysten mukaan biojätettä sisältävässä kompostiastiassa pitää olla pohja, ja sen pitää olla jyrsijäsuojattu.


Mitä bokashiin ei sovi laittaa ja mitä kannattaa laittaa vain vähän?

Nesteet eivät juuri sovi bokashiin. Toki hedelmien mukana voi tulla hieman nestettä, mutta mitään mehuja ei kannata valuttaa bokashiin. Teepussien ja muun märän jätteen kannattaa antaa kuivua vähän ennen bokashiin laittamista. Liian märkä bokashi alkaa haista, ja märkyys saattaa myös haitata fermentoitumista. On tärkeää valuttaa bokashinestettä säännöllisesti, jotta neste ei pääse kosketuksiin muun tavaran kanssa. Pahimmillaan koko homma mätänee. On tärkeää pitää bokashissa kosteustasapaino, ei liian märkää, mutta ei liian kuivaakaan.

Rasvaa, kuten muutakin eläinperäistä, kannattaa laittaa vain pienissä määrissä bokashiin. Nestemäistä rasvaa ei saa laittaa biojätteeseenkään, vaan se pitää imeyttää paperiin tai laittaa pullossa sekajätteeseen.

Homeista ruokaa voi laittaa pieninä määrinä, mutta sen kanssa pitää toimia varoen. Esimerkiksi homeiset mansikat voi laittaa bokashiastian keskelle ja peitellä ne muulla jätteellä ennen tiivistämistä, jotta home ei pöllyä ympäriinsä astiassa ja keuhkoihin. Itse varon homeisen ruoan laittamista, sillä se voi aiheuttaa astiassa lisää hometta. Hometta voi syntyä bokashissa, jos sinne pääsee ilmaa tai sinne on jäänyt ilmataskuja kerrosten väliin. Jos hometta näkyy, kannattaa tarkistaa astian ilmatiiviys ja myös bokashirouheen käyttökelpoisuus. Kovin homeinen ja varsinkin vihreää tai mustaa hometta sisältävä bokashi kannattaa suosiolla viedä ulos multaantumaan. 

Hiivaa ei kannata laittaa bokashiin, sillä se lisää hiivasienten määrää. Bokashissa tulee jo valmiiksi hiivoja bokashirouheessa, joten lisää ei tarvita.

Pehmeää paperia voi laittaa bokashiin, mutta mielellään vain pieninä määrinä. Paperi nimittäin ei fermentoidu, sille alkaa tapahtua vasta multaantumisvaiheessa. Paperi myös imee kosteutta bokashista, ja liian kuiva bokashi ei fermentoidu hyvin.
Kahvinporojen suodatinpussi on myös paperia, joten se maatuu vasta jälkikäsittelyssä mullan seassa. Itse olen laittanut bokashiin muutamat kahvinporot ja poistin yhden suodatinpussin, jotta biojätteestä ei tulisi liian kuivaa. Ehkä se oli vähän turha varotoimi, mutta haluan näin ekalla kerralla tehdä asiat vähän idioottivarmasti 😂

Leipää voi laittaa, mutta mieluummin pienissä määrin. Leipä on kuivaa ja imukykyistä, joten se helposti imee tärkeää kosteutta bokashista.

Maitotuotteita voi laittaa myös pieniä määriä. Eläinperäiset tuotteet hapattuvat hitaammin kuin kasvipohjaiset. Hajuhaittoja saattaa syntyä. Bokashirouhetta kannattaa laittaa vähän enemmän.

Lihan kanssa kannattaa toimia kuten maitotuotteiden. Raaka liha ja kala fermentoituu huonommin kuin kypsä.

Luut maatuvat hitaasti, joten niitä voi laittaa vähän ja vain pieniä. Kalanruotojakaan ei kannata laittaa kovin paljon. HSY:n lajitteluopas suosittelee myös, että pienet luut menevät biojätteeseen ja isot sekajätteeseen.

Pöly ja hiukset eivät ole ideaali juttu bokashiin, ne ilmeisesti kompostoituvat todella hitaasti alhaisen typpipitoisuuden vuoksi, eli niille ei varmaankaan tapahdu bokashissa mitään ja jälkikäsittelyssäkin ne kompostoituvat todella hitaasti. En löytänyt tästä parempaa tietoa. Pienet määrät eivät varmaan bokashissa toki haittaa, mutta järkevämpi laittaa sekajätteeseen. 

Ja myös asia, mitä olen itse miettinyt - viinipullon luonnonkorkki ei valitettavasti sovi biojätteeseen, sillä se hajoaa hitaasti. Korkit saattavat myös olla synteettisiä, vaikka näyttävät luonnollisilta. Korkki on kuitenkin materiaalina aivan ihana ja ekologinen, täältä voi lukea lisää hyvin hiileä sitovasta korkkitammesta. Korkit voi laittaa sekajätteeseen tai käyttää muuten hyödyksi tai taiteeksi!

Banaaninkuoret voi pilkkoa vielä tätäkin pienemmiksi paloiksi, itse olen vaan vähän laiska pilkkomaan 😅 Kananmunat kuoret kannattaa myös pirstoa bokashiin. 



Kommentit